TMN
Tulihan siinä jo 4 vuotta ongelmien kanssa tapeltuakin.

Päänsärkyä, migreeniä, hartia ja alaselkäkipuja, pulssin nousua, ja yleistä sekavuutta ja sitämyöden yleistä laiskottelua. Painokin on noussut varmaan 20 kg. koska ruoka on hyvää.

Ensimmäisen vuoden lääkäri sanoi että kyllä se siitä kun vähän venyttelee ja kirjoitti lähetteen fysioterapeutille. Ei juurikaan mitään apua. Oli siihen aikaan joku tulehdus lapojen välissä ja meni vain huononpaan suuntaan kun sitä lämmitti. Sen jälkeen olen käynyt kiropraktikolla, fysiatrilla, osteopaatilla, silmälääkärillä (mistä sain kyllä lasit tarpeeseen) ja jatkanut fysioterapiaa. Sitten itseopiskelulla opin kantapään kautta avaamaan huvittavan näköisillä liikkeillä vaivaavia nikamalukkoja, joka helpotti aina hetkeksi. Viimeistään siinä vaiheessa luovutin ainakin lääkärien suhteen kun työterveyslääkäri sanoi että kiipees tohon vaa-alle. ilmoitti ivallisella äänellellä 20 kg. pois niin vaivat lähtee. koko ajan oli itsellä kuitenkin tunne että vaikka painoa oli, on ja aina varmaan tulee olemaan ei kivut sun muut johtuneet "ylipainosta" vaan jostain muusta. peilistä olin katsellut jo pidemmän aikaa että onpa noi kaksi kuoppaa alaselässä eri korkeudella ja että ei taida olla ihan normaalia. TT-lääkärille niistä mainittuani sain tuomion eripituisista raajoista ja korkoa kenkään. Kun kerran sattui venytellessä kuopat tasaantumaan kovan kivun saattelemana lääkärin diaknoosi oli "onpas kumma homma".

Minulla antaa si-nivel noin 1.5senttiä periksi joka minulla jo aiheuttaa em. oireet. Sittenpä löysin Kuningas Holman nettisivut ja sitä kautta Maarasen yhteystiedot. Soitin Maaraselle jolloin jo tiesin kertoa omadiaknoosini väärästä lantion asennosta. Lantio tuli kerralla suoraan Maarasen käsittelyssä, kestää päivästä 2 viikkoon. Eipä haittaa kun saa itse taas paikoileen.

Tosiaan kesti vain 4 vuotta meikäläisen suuremmat vaivat. Ollaan kyllä tosin vasta kuntoutumassa ja joka päivä opin uutta omasta ruodosta. On sääli että ihmiset jotka tappelevat em. vaivan kanssa kymmeniä vuosia tietämättä kuitenkin niin yksinkertaisesta avusta. Oma kokemus muuten kiropraktikoista on surkea. VAHVAA RAHASTUSTA sanon minä.

Kipufoorumi